Lopun alku

Huhhuh... kouluvuosi alkaa olla purkissa. Todistustenjakoa lukuunottamatta kaikki on jo nähty; ysiluokkalaisten musikaali, potkulaulumme ja ysien ruusujen ja stipendien jako. Enää kyse ei ole vain kaukaisesta rituaalista, joka häämöttää vuosien päässä. Koko kevätjuhlan aikana en kyennyt irrottamaan ajatuksiani siitä faktasta, että ensi vuonna tuossa olemme me. Ensi vuonna suunnilleen tähän aikaan mekin ollaan esitetty musikaalimme viimeinen näytös, ja samalla viimeinen musiikkiesityksemme luokkana. Ei hitto kun se tuntuu pelottavalta. Aika luisuu käsista.

Toinen asia, joka mua mietityttää, on seiskojen suhde meihin (tulevien kasien siis :P)... Musta ainakin oli jees esittää yseille potkulaulu, ja vaikka ysit joskus katto vinoon, niin tavallaan niistä tykkäsi. Ajatteleekohan seiskat meistä ensi vuonna samalla tavalla?

Mua pelottaa mun todistus hirveesti... Mun piti kyllä tänä vuonna panostaa, mutta kaikki tietää mitä sillekin hullutukselle kävi. Matikan läksyjä en tehnyt kertaakaan koko lukuvuonna (sori Pirjo jos luet tätä, ei se riipu oikeesti susta), mutta kokeiden keskiarvo sentään hipoo kasia. Kemiassa mä onnistuin tosi hyvin. Jotenkin menestys fyssassa sai mut innostumaan kemiasta, ja siitä mä tein kaikki (siis IHAN kaikki) läksyt ja jopa luin kokeisiin. Rohkenen jopa elätellä toivoa kympistä tokariin. Fyssasta mä en saanut syksyllä kymppiä koska meidän opella on joku juttu ettei se anna kellekkään kasilla kymppiä, mutta kuulemma se on ysillä helppo nostaa jos jatkaa samaan malliin. Ikävää tosin on, että meidän fyssanope lähtee opiskelemaan (LOL). Se oli hyvä. Myös meidän äikänope lähtee ja siitä mä kans tykkäsin.

Ja vielä ihan lopuksi: kiitos mun ihanille ystäville ihanasta vuodesta! Ilman teitä en oikeesti jaksaisi raahautua kouluun. Saga, Sinit, Lily, Maisa, Noella, Veronika, Maaria, Ella ja Siiri, tack så mycket!

Mnem

Hyvää äitienpäivää!

Mun mamma on rakastava ja epäitsekäs nainen. Samalla se on yksi itsepäisimmistä ja vahvimmista naisista, jota tunnen. Se puskee vaikeuksien läpi hymyillen ja toimii mulle esikuvana. Sen elämä on ollut niin tapahtumarikasta, että sillä on erikoisia kokemuksia vaikka muille jakaa.  Se on kiipeillyt luolissa ja juossut pakoon lehmälaumaa vuoren rinnettä pitkin. Se on asunut ympäri maailmaa. Se vois tehdä mitä se haluaa ja missä se haluaa, mutta se haluaa olla meidän kanssa, koska se rakastaa meitä. Me riidellään kyllä, mutta se on mulle tositositosi rakas ja toivon että se tietää sen :)

What now

Kauhhea stressi ja paine.. Tuntuu siltä ko pää räjähtäisi minä hetkenä hyvänsä. Aurinko laskee, mutta vain tullakseen seuraavana päivänä takaisin :)

Vihaa

Tää on sellanen ajatus, jota oon pyöritellyt tosi pitkään: Miksi jotkut on jatkuvasti vihaisia, töykeitä ja   haluaa aiheuttaa muille mielipahaa?

Oon vahvasti sitä mieltä, että toi kaikki kumpuaa tyytymättömyydestä itseensä ja omaan elämään. Varsinkin epävarmuus ja huono itsetunto voi helposti aiheuttaa tollasia tunteita. Ei sitä välttämättä tarkoita muille pahaa, mutta kun on virunut niin negatiivisissa fiiliksissä ei oo mitään muutakaan mitä päästää suusta ulos.

Ainakin ite oon huomannut, että kun tunnen itseni hirveän rumaksi se heijastuu tosi vahvasti mun käyttäytymiseen. Tekis mieli vaan itkeä. Kaikkialla tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle ja kaikki vaan huutaa ja suuttuu sulle.  Kaikki pienetkin asiat tuntuvat menevän mönkään. Kaikki tämä ahdistus ja suuttumus tulvii päälle vaan, koska en ollut tyytyväinen itteeni tai elämääni.

Tää on mun tosi henkilökohtainen mielipide. Ei varmaan kaikilla pidä paikkansa, mutta monesti oon löytänyt tosi inhottavista tyypeistä sen epävarman ja surullisen puolen.

Jos sulla on tällänen olo, puhu jolleki johon luotat. Jos sellanen ei oo paikalla tee jotakin joka vie ajatukset muualle: treenaa, kuuntele sopivaa musaa, lähe kävelylle, ihan mitä vaan.

Kuva Jurassic Rockista 2013 :)

Sielujen symmetriaa

Jaa-a.

Mulla on ollut aika masentava viikko. Olin tosi kipeänä maanantaista perjantaihin. Lauantaina söin jo vähäsen, mutta muuten en syönyt ollenkaan. Onneksi nyt oon terve. Treeneissäkään en ole käynyt.

Kuva ei oo mun, mutta pirun osuva senki edestä

Sunday Sadness

Mä kirjotan nyt suomeksi. Se on jotenkin niin runollinen kieli.

Tänään on ollut upea viikko. Olin harjottelijana Helsingin Sanomissa. Sain lehteen pari omaa juttua ja opin kauheesti siitä, millasta toimittajan arki on. Tuntu oudolta palauttaa kulkulupa Sanomataloon kun lähdin vikaa kertaa pois. Se on hieno paikka.

Treeneissä mä en käynyt, koska en vaan tällä viikolla voinut. Sen sijaan oon juossu ja treenannu kun hullu, koska en haluu jäädä jälkeen. Onneksi kohta pääsen taas normaalisti treeneihin.

Viulusta on taas kauhea stressi. En ole tällä viikolla ehtinyt harjoitella ollenkaan, enkä huomennakaan ehdi. Ylihuomenna olis sitten soittotunti. Hups.

Tää viikko on avannut mun silmät monessa mielessä. En mä sitä mihinkään ole kirjottanut sanoin mutta uskon etten ihan heti unohda kaikkea mitä tällä viikolla opin.

But theres something in the air